Vintagehenkistä silkkikreppiä

Viime viikolla pääsin taas kunnolla pukujen kimppuun, eikä tämä viikko tule tekemään siitä poikkeusta. Luvassa jälleen kurkistuksia ateljeelta valmistuneisiin pukuihin. Tuntuu, että jokainen esittelemäni puku on ollut oma lempparini, mutta kun jokaiseen on sydämensä pistänyt, rakkaudella laittanut jokaisen piston, niin juuri sillä hetkellä se varmasti on ollutkin se kaikkein mieluisin juttu.

Aino Acktén jalanjäljissä

Hanna oli piirtänyt itselleen jo teini-ikäisenä kuvan, millainen hänen hääpukunsa tulisi joskus olemaan. Päähän oli jäänyt kummittelemaan viime vuosisadan vaihteen näyttävän oopperadiivan, Aino Acktén päällä ollut valkoinen puku, ja sehän piti minunkin ensitöikseni kaivaa esiin. (Pahus, sitä ei tahdo nyt millään ilveellä löytyä) Näiden kahden tärkeän kuvan, ja Hannan antamien tarkkojen raamien perusteella suunnittelutyö lähti liikkeelle. Kepeää, yksinkertaistettua ja eleganttia, unohtamatta ripausta vintagetunnelmaa.

Puvun oli määrä olla laskeutuva ja kevyt, mutta ei kiiltäväpintainen, saati liian läpikuultava, joten sifongeilla saattoi viskata vesilintua. Ainakin kuvaannollisesti, en minä nyt hyvää kangasta sellaiseen hukkaisi, herranen aika! Hypistelimme kymmeniä kangasnäytteitä läpi, ja sormiin tuntui mukavimmalta silkkikreppi. Sisäinen kangashamsterini huudahteli ihastuksesta.

Olin jo pitkään toivonut jonkun valitsevan ihastuttavan mattapintaisen, mutta silti todella juhlavan krepin omakseen. Sitä on nimittäin aivan jumalaista työstää, ja se on vain kertakaikkisen kaunis erityisesti isoina pintoina. Silkin valitsimme siitäkin syystä, että se värjäytyy - toisin kuin keinokuidut. Samoin koko puku ommeltiin silkkilangoilla sama ajatus mielessä. Värjäys ei vielä tässä vaiheessa ollut varma liike, mutta varmistuimme siitä, että sen voi myöhemmin tehdä jos siltä tuntuu.

Pelkkä kangasvalinta ei saanut kuitenkaan tätä pukua erottumaan muista kesän morsiamista, vaan hihat. Moni hakee lähtökohtaisesti hihattomia pukuja, mutta tällä kertaa toiveena oli vielä pitkät hihat. Aivan Acktén tyyppisiä lampaanlapahihoja ei haluttu tehdä, mutta olkapäälle ja hihansuuhun tehtiin poimutukset volyymia antamaan, ja hihan ulkosyrjää koristi napakan graafiset hiuslaskokset. Vastaavat koristivat puvun takaosaa, jatkuen koko matkan pienen laahuksen helmaa kohti. 

Mikäli ei ole erityisesti blingien, pitsien tai hörselöisten yksityiskohtien ystävä, hiuslaskokset ovat aivan omaa luokkaansa. Terävälinjaiset pienet laskokset saavat aivan erilaista fiilistä muuten yksinkertaiseen pukuun, luovat aivan erilaista henkeä. Suosittelen lämpimästi! Millaiset yksityiskohdat kutkuttelevat sinun mieltäsi, nousevat kauniina silmiisi?