Revelations

Revelations

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Laululintu pitsissä

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/3659082/revelations?claim=vbqr2ugcm59">Follow my blog with Bloglovin</a> 

(Pahoittelut koodisotkusta, mutta tämän jälkeen meitä voi seurata myös bloglovinin kautta!)

Näistäkin häistä on jo tovi vierähtänyt, mutta en malta olla muistelematta niitä hitusen.

Morsian sattui olemaan jo ennestään meille tuttu, sillä olimme Mirjamin kanssa suunnitelleet ja valmistaneet hänelle useamman pukukokonaisuuden - ei juhliin, vaan lavaesiintymisiin. Heidi sattuu nimittäin olemaan upeaääninen vokalisti Amberian Dawn - nimisessä bändissä, jonka Euroopan kiertueille, musiikkivideoille ja PR-kuviin teimme useampia pukuja. Tsekatkaapas, miltä bändi näyttää täydessä vauhdissa, ja toki myös meidän sormenjälkemme näkyy laulajan puvustuksessa.



Tämä ei kuitenkaan ole ulkomailla suositun metallibändin tarina, vaan muistoja klassisen ja kansanmusiikkia rakastavan neitokaisen omista hääjuhlista, jotka toteutettiin jokseenkin hieman eri tyylillä kuin esiintymislavoilla on totuttu näkemään.

Heidillä oli hyvin selvät sävelet jo heti alkuun, mitä hän pukuunsa halusi ja mitä ei. Tämä on oikeastaan suunnittelijalle melkein se mukavin lähtökohta. Kun asiakas tietää, mitä tahtoo, antaa napakat raamit suunnittelun suhteen, se ainakin omalla kohdalla tarkoittaa paljon vapaampia käsiä ja luovempia ideoita kuin asiakkaan kanssa, joka antaa täysin vapaat kädet. Saattaa kuulostaa ajatuksena erikoiselta, mutta näin se vain toimii.


Hehkeä punapää verhottiin ylelliseen pitsiin kiireestä kantapäähän. Pitkät hihat ja kaulus olivat täysin must - paljon ennen herttuatar Catherinea, joten voisi sanoa, että tämän kanssa olimme hauskasti aikaa edellä, kun nyt vertaa missä määrin englannin kuninkaallisten häiden tyyliä käytetään lukuisten hääpukujen pohjaideana. Pakko myöntää, että olen hykerrellyt tälle lapsellisen huvittuneesti monta kertaa.

Monelle viisikymmenluvun tyyli tarkoittaa automaattisesti lyhyttä kellohelmaa, mutta aikakauteen mahtuu mitä upeampia vaihtoehtoja kapeasta pitkästä helmasta hulppeisiin marenkimaisiin prinsessalinjoihin. Päädyimme pitkään helmaan ja maltillisen pituiseen laahukseen, sillä onhan se mukavampi pistää jalallakin koreasti, kun ei tarvitse kuljettaa aivan hurjia määriä kangasta ympärillään.



Puvun alla oli luunvalkoisia sävyjä heijasteleva jacquard-kudottu mattasatiinikorsetti, joka tuki fiftariajatusta, ja samalla muotoili vartalon kaaria kauniisti. Aito korsettihan tukee rintoja paremmin kuin perinteiset rintaliivit, joten hyvinkin povekas voi huoletta käyttää olkaimettomia pukuja.  Tähän pukuun nyöritettävä liivi sopi loistavasti, sillä pitsi paljasti kuulasta ihoa lähes koko dekolteen, käsivarsien ja yläselän osuudelta. Rintsikoiden olkaimet olisivat helposti häirinneet visuaalista ilmettä. Miehustaan löytyi häikäiseviä, pitsin sävyyn täydellisesti sopivia aitoja vintage-helminappeja, jotka toivat kutkuttavasti "jotain vanhaa" mukaan.



Morsian halusi selkeälinjaisen puvun, jossa runsaskuvioinen pitsi pääsisi oikeuksiinsa; herkät kukat saivat kukkia omassa ylhäisyydessään. Kapea miehusta ja kevyen A-linjainen, alaspäin levenevä helma korosti kauniisti vartaloa. Pitsin koristeellinen reunakuviointi säilytettiin myös helmassa. Olisihan se nyt ollut aikamoinen tyylirikko unohtaa kaunis piparkakkureuna kokonaan pois. Harmi, ettei sitä kuvissa juurikaan näy.

Mirjam teki pukuun vielä hauskan rusettimaisen laahuskoristeen, joka jouduttiin lähettämään postin välityksellä, koska häät olivat toisella paikkakunnalla, ja idea pyrstöön tuli vasta sangen myöhäisessä vaiheessa. Herra Murphy heitti kapulat tässä kohtaa rattaisiin. Pitsikomeus nimittäin unohtui hääparilta kaikessa järjestelyhötäkässä postiin, ja sitä tajuttiin kaivata vasta häiden jälkeen.


Tämän hääpuvun kohdalla oli kyllä mukavan päätä räjäyttäviä tuntemuksia, kun oli jo ihmisen oppinut tuntemaan ja suunnitteluideologia luotu hänen kohdalleen aina levyjen teemojen, sähkökitaroiden ja räväkän näyttävien aiheiden taustoilla. Nyt piti kokonaan tyhjentää aivonsa aiemmin totutuista malleista ja aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä. Tässä nähtiin myös sekin, miten erilaisia julkisuuden valokeilassa esiintyvän ihmisen ja yksityishenkilön olemukset ovat. Kutkuttavaa! Oletteko koskaan ajatelleet, että se henkilö, jota on innolla seurannut vaikkapa töllön välityksellä, ei välttämättä olekaan omassa elämässään aivan samanlainen tyyppi?

Lopuksi on pakko mainita, että Amberian Dawnilta ilmestyi aivan muutama kuukausi takaperin uusi levy. Pitänee itsekin hiihdellä levykauppaan, että saa tämän uudenkin lätyn kuunneltavakseen, sillä edelliset kolme ovat pyörineet urakalla tiettyjen suunnitteluprojektiemme taustamusana. Ties millaisia pukuja se innoittaakaan meitä vielä suunnittelemaan!



2 kommenttia:

  1. Upea puku!
    Me arvailtiin töissä Nikolinan kanssa, että Catherinen puvussa on leveä helma, v-pääntie ja pitsiset hihat. Arvaa hykerreltiinkö me, kun työmaalla h-hetkenä näkyi eka vilaus. :)

    Komppaan myös sitä, että kun asiakas tietää mitä haluaa, on suunnittelu helpompaa. Huomasin juuri oman äitini kanssa, että suunnittele jotain tarkoittaa "suunnittele jotain, mutta ei sitä ja sitä...)

    Terkuin, Stilissiman Heidi

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia Heidi! Oli muuten tosi kiva nähdä Modatex-messuilla, vaikka aika nopeaan sivuttiinkin. Saa nimille kasvot - ja kun mehän ollaan muutenkin yhteyksissä, niin mikäs mukavampaa. :)

    Voihan äidit. :D Samaan olen myös oman perheeni kanssa todennut. Oikeastaan täysin vieraille on huomattavasti helpompaa ja mukavampaa tehdä.

    VastaaPoista

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?