Asiakaspalvelun ihanuus ja kamaluus

Asiakaspalvelu on asia, joka nostattaa hyvinkin voimakkaasti ihmisten tunteita. Moni vannoo vaikkapa kesätyörupeaman jälkeen, ettei enää ikinä tahdo tehtäviin, joissa joutuu asiakkaiden kanssa suoraan tekemisiin. Netin avautumispalstat ovat täynnä kertomuksia mitä hurjemmista asiakaspalvelutilanteista, niin asiakkaan kuin myyjänkin puolelta. Tunnustaudun asiakaspalvelun suureksi ystäväksi. Nautin siitä, että saan palvelua, minua autetaan, opastetaan ja annetaan neuvoja. Usein matkaan on lähtenyt enemmänkin kuin ostoskassi ja iloinen mieli.

Samoin haluan itse olla mahdollisimman hyvä asiakaspalvelija ja ihan aikuisten oikeasti nautin siitä. Aika monelle olen hokenut sitä, että en vain katso millainen vaate kullekin olisi hyvä suhteessa vartaloon, ihoon, omaan väritykseen ja persoonaan, vaan myös sitä, miten kukin vaatteessa viihtyy. Se nimittäin on hyvin tärkeä mittari, sillä jos vaate tökkii joiltain osin, voi olla varma, että sen huomaavat kaikki monen sadan metrin säteellä. Sen sijaan kun oikea ihminen ja oikea puku kohtaavat, lopputulos hipoo täydellisyyttä. Vaatteissaan viihtyvä ihminen suorastaan hehkuu hyvää oloaan ja varmuuttaan, kaunistaa jokaisen. Kun tämä onnistutaan saavuttamaan, itsellekin jää pitkäksi aikaa aivan hurjan hyvä mieli, tunne, että jotain on tehty taas oikein.

Mirjam sovittamassa pukua asiakkaalle

Meillä on se ihana etu verrattuna aika moneen muuhun työpaikkaan ja alaan, että ovesta tulee lähes poikkeuksetta hyväntuulisia, iloisia ja innostuneita ihmisiä. Tällaisena myötäeläjänä fiilis tarttuu melkein välittömästi, ja ainakin kiitosten määrästä päätellen asiakkaillakin on ollut meillä aivan yhtä mukavaa ja kivaa meidän kanssamme kuin toisinpäinkin. Tuo kaikki positiivinen energia säteilee meillä kaikkialle. Hyvin harvoin on päivää, kun oma olo olisi aivan aamupäivää lukuunottamatta nuhjuinen, kun meillä käy niin ihania ihmisiä! Mirjamin kanssa mummomeiningillä päivitellään, miten mahtavia tyyppejä kulloinkin ovesta kulkee.

Toki, kuten otsikosta saattoi jo arvata, meilläkin löytyy kääntöpuoli asiaan. Onneksi kurjia tapauksia sattuu hyvin harvoin, mutta pitkään mietittyäni ajattelin tuoda tätäkin esiin. Meillä ei kukaan tyrkytä tai tuputa mitään, mutta aina väliin saa kuulla, että meidän mielipiteemme siitä, miten puku asettuu asiakkaan ylle, ei ole minkään arvoinen, kun tahdomme vain saada sen kaupaksi. Ei. Ei näin. Joskus on tainnut täälläkin tulla sanottua, että teemme oikeastaan tietyn tyyppistä kutsumustyötä. Toki myyntiä on oltava ja kaupan pitää käydä, jotta yritys toimii, mutta minusta tuo on äärimmäisen väärä tapa tehdä asioita. Jos vain tuppaisimme asiakkaille jonkin mekon, jossa hän ei itse viihdy tai se ei pue häntä, hokien samalla, että ihana on, sen voisi verrata itseään jalkaan ampumiseen. Ei kukaan käytä sellaista vaatetta enää toistamiseen, ja se jää todennäköisesti kaapin pohjalle pölyttymään. Samoin oma vakuuttavuutemme olisi lähellä nollaa, ja sama asiakas tuskin astuisi uudemman kerran kynnyksen yli.

Sloganimme julistaa "Revelations - For Lovers, Rockers & Rebels". Se ei ole pelkästään ilmoitusluontoinen asia liikkeestä löytyvien pukujen tyylistä ja linjasta, vaan kuvaa myös minua ja Mirjamia. Emme ole koskaan olleet "perustyyppejä", joten yritystä perustaessa päätimme huomioida sen suoraan jo imagoon. Ilmeisesti tämä ei kuitenkaan ole tavoittanut aivan kaikkia. Seuraavat mutkat ovat lähinnä koskeneet Mirjamia ja saaneet allekirjoittaneen puhisemaan verenpaine pilvissä, jottei sanoisi aivan kaikkea ääneen, mitä mieleen tuleen.

Mirjamillahan on hyvin näkyvät, kauniit ja värikkäät tatuoinnit, ja tämä ilmeisesti on juuri sellainen asia, johon jokunen asiakas on iskenyt silmänsä. Kuten sanottua, hyvä asiakaspalvelu on yksi kulmakivistämme, josta saamme jatkuvasti asiakkailta kiitosta. Joskus käy vain niin, ettei siihen edes anneta lähtökohtaisesti mahdollisuutta. Mitäpä sanotte eräästä rouvasta, jonka ensimmäinen kommentti astuessaan liikkeeseen ja nähdessään Mirjamin oli: "No siinä on tyttö kuin joulukuusi." Eikä äänessä ollut lainkaan minkäänlaista huumoria tai ystävällisyyttä. Sen jälkeen seurasi armotonta vähättelyä työtoverini ammattitaidosta ja olemuksesta. Kaikesta ilkeilystä huolimatta Mirjam palveli äkäpussia pyhimysmäisesti hymyillen, näyttämättä yhtään tämän loukkausten kolahtavan millään tasolla.

Olen saanut pariin kertaan hammasta purren selittää asiakkaalle, että Mirjam ehkä on keskimääräistä kaduntallaajaa värikkäämpi, mutta äärimmäisen kovatasoinen ammattilainen ja todella lahjakas suunnittelija. Onpa käynyt niinkin, että asiakas on kieltäytynyt palvelusta, jos se tulee "tuollaisen ihmisen" taholta. Samoin ulkomailla messuilla uusia malleja metsästäessä olemme havainneet, että ensin on katsottu hitusen vinoon, ja kun on selvinnyt toverini olevan suunnittelija, ääni on muuttunut kellossa. Kun olet taiteilija, olet eksoottinen ja mielenkiintoisen persoonallinen yksilö. En oikein arvosta tällaista kaksinaismoralismia.

Laskeutuvaa satiinia ja höyheniä. Mmm!

Jotta tarina ei kuitenkaan jättäisi kenellekään pahaa mieltä - mekin pyrimme karistamaan kenkut kohtaamiset mahdollisimman pian harteiltamme, jatketaan pienen pienen sneak peekin kohdalla. Ensi viikolla  juhlistetaan Sofi Oksasen uuden romaanin, Kun kyyhkyset katosivat, julkaisua, sekä Puhdistus -kirjasta sovitetun elokuvan maailman ensi-ilta Tallinnassa. Jännittävää! Mirjam suunnitteli jo aiemmin kirjan PR-kuviin käytetyn, hieman militariahenkisen jakkupuvun, joka nähdään todennäköisesti julkistamistilaisuudessa, ja ensi-iltaan päästessä Sofilla on yllään suunnittelemani syvän turkoosi satiinipuku. Ei huolta, kerromme näistä myöhemmin hieman tarkemmin. Olemme myös lähdössä itse tilaisuuteen mukaan, mutta apua apua, suutarin lapsilla ei tosiaan ole kenkiä. Mitä ihmettä ME laitamme päälle?