Ajaton armeijanvihreä

Omien töideni ja niihin liittyvien prosessien kanssa mulla tuntuu olevan aika lyhyt pinna. Kun homma on fyysisesti valmis ja mahdolliset etukäteen puntaroidut haasteet selätetty, olisin itsekin valmis siirtymään eteenpäin nopealla aikataululla. Aina näin ei kuitenkaan ole, esimerkiksi vaikka uniikkien mallipukujen kanssa. Varsinaisen valmistusprosessin jälkeen se hulina vasta alkaakin: järjestellään kuvauksia, tuotetaan vaikkapa painettua promomateriaalia ja sitä rataa. Omia töitä tulee siten katseltua varsin pitkään, joskus jopa leipääntymiseen saakka. Siitä johtuen tulee toisinaan oletettua, että muut ihmiset katselevat asioita samanlaisten linssien läpi.

Tätä ajatusta silmällä pitäen ajattelin esitellä ihan omana postauksenaan pukuprojektin, johon olen lähiaikoina törmäillyt tiheään tahtiin erinäisissä julkaisuissa ja muissa, ja mitä olen täälläkin sivunnut muutamassa lauseessa. Onhan se kuitenkin aika mukavaa laittaa pari omaakin ateljeessa ikuistettua kuvaa, varsinkin kun niistä näkyy jotain mitä suurimmassa osassa virallisia kuvia ei näy. Sen jälkeen voikin siirtyä taas uusiin seikkailuihin ja toisten pukujen pariin.

Kyseessä on siis Sofi Oksaselle Kun kyyhkyset katosivat -kirjan promoamista varten suunniteltu ja tehty jakkupukukokonaisuus, johon kuuluu jakun ja kynähameen lisäksi capripituiset housut ja pieni suikka samasta kankaasta.

Mika Perkiökankaan hieno kansitaide

Kirjan tarina kulkee 1930-luvulta aina 1960-luvulle saakka ja käsittelee Viron lähihistoriaa. Ajatuksena oli tehdä hieman militarihenkinen asukokonaisuus, joka eroaisi kuitenkin tyyliltään selkeästi autenttisista lajitovereistaan. Tutkiskelin tovin naisten univormumuotia 40-luvun molemmin puolin ja piirsin sitten useamman mallin omalla twistilläni. Sofin kanssa palaveerattuamme päädyimme lopulliseen malliin ilman sen suurempaa valinnan vaikeutta. Leikkauksilla tahdoin korostaa siroa vyötäröä, taskuläpät ja epoletit taas toivat kaivattua univormumaista vaikutelmaa. Pisteenä i:n päälle tuli suikka samasta kankaasta. Joskus olen opetellut sellaisenkin valmistamaan, eikä oppi ojaan kaatanut tälläkään kertaa :)

Referenssikansion aarteita, pahoittelen kuvakrediittien puutetta

Ajatuksena oli alusta saakka tietty vihreä sävy, ja olin oikein helpottunut, kun se juuri oikeanlainen materiaali lopulta käveli vastaan pientä kiertotietä. Vaikka meille tulee kankaat ja tarvikkeet ympäri maapalloa, ja ajattelisi että valinnanvaraa riittää, on välillä jännät paikat etsiä juuri tietynlaista kangasta tai koristenauhaa. Tällä kertaa onni suosi rohkeaa ja täydellinen harmaanvihertävä sävy löytyi. Oi auvoa!

Takaa löytyy juju

Mikä sitten erottaa tämän jakun kaikista niistä armeijan kaltaisistaan? Takaosan pyrstömäinen laskostus pienine nappeineen. Samoilla metallinvärisillä napeilla somistin myös suikan, hihansuut ja taskuläpät. Rakastan pieniä yksityiskohtia ja tähän asuun piilotin jotain myös sisäpuolelle: Jakun vuori on upean purppuranvioletti. Tiesin Sofin pitävän violetista ja se toikin hieman kaivattua raikkautta kaiken vihertävän oheen. Kokonaisuuteen kuuluva hame on selkeälinjainen kynähame takalaskoksella, polvipituisiin housuihin valitsin ommellut prässit ja sievän muotoillun vyötärökaarrokkeen.

Kuva: Toni Härkönen

Sofi kantaa asun upeasti ja onkin ollut hauska bongailla, missä kaikissa julkaisuissa puku on vilahtanut promokuvien muodossa. Kuten muutaman viikon takaisessa matkaraportissani kerroin, Sofilla oli päällään tämä jakkupuku myös kirjanjulkistustilaisuudessa. Hyvältä näytti, suunnittelija arvostaa! Tällaiset työtehtävät ovat myös omiaan tuomaan kaivattua vaihtelua ja uusia ammatillisia haasteita. Ei meidänkään ateljeessa valmistu pelkkiä morsius- ja juhlapukuja, vaan paljon muutakin.

Kirjailija elementissään. Kuva: Toni Härkönen

Luinpa muuten kirjankin viikonloppuna, kun vihdoin oli hyvää aikaa perehtyä siihen. Kahdeksan tuntia junassa perjantaina, gaah. Vaikka tämä ei ole mikään kirjablogi, niin tohkuillaan nyt hieman. Mahtava kirja, kutkuttava juoni ja herkulliset kielikuvat ja kerronta. Suosittelen lämpimästi.