Molemmista päistä palava kynttilä?

Kirjoitin pari viikkoa sitten kuvauspaikkojen tsekkailuista Tampereella. Kuvaukset, etenkään miljöökuvaukset eivät synny aivan itsestään, niiden eteen tulee tehdä varsin monta suurta ja pientä varmistusta, hurjasti töitä, ja aikamoinen aikataulujen yhteensovittamisrumba. Se on koko ajan käynnissä täällä taustalla, jotta ensi kuun alun kuvauspäivä ei kulkisi kuin kevään ensimmäinen perhonen; kömpelösti ja haparoiden. Olipas varsinainen kielikuvahirviö, mutta jätän sen silti tänne. Hahaa!

Olemmekin aiemmin varoitelleet siitä, että mikäli meiltä tahtoo uniikin, itselleen suunnitellun puvun kesän juhliin, kannattaa olla nopeasti liikkeellä. Kesä on käytännössä nyt täyteen buukattu, mutta syksylle ja talvelle on vielä onneksi tilaa. Seuraava kesä sen sijaan on saanut jo nyt niin paljon mielenkiintoa, että jännityksellä odotan, koska olemme myyneet 2014 kesän täyteen.

Kuvituksena japanilaisen puutarhan zeniä Viherpajan tapaan @Mika Kujanen.

Harmillinen puoli on se, että kun kyseessä on uniikkipuku, täysin käsin valmistettu kokonaisuus, aika asettaa napakat raamit tekemiselle,  toisinaan jopa umpikujan. Kun saavuttaa tietyn maksimikapasiteetin, ei pysty nostamaan sitä siitä ylöspäin. Vuorokaudessa on tietty määrä tunteja, ihminen kestää vain tietyn määrän työtä rajallisessa ajassa. Olisi ihan suotavaa, että oma toimintakykykin säilyisi, eikä vain romahtaisi kiirekauden jälkeen kastemadon tasolle. En halua missään nimessä lähteä siihen, että Revelationsin puvut tehtäisiin liian kiireessä, jolloin riski hutiloinnin ja ”ihan hyvä se noin on” -fiilikselle saattaisi olla olemassa.  Ajatuksen sadasosakin sellaisesta olisi liikaa. Ei, se ei tunnu hyvältä. Jos jotain tehtään, se tehdään kunnolla. Piste. Ammattiylpeys ei antaisi mitenkään periksi oikopoluille.

Nyt äkkisältään saa sellaisen mielikuvan, että hyräillen ja haaveksien hiljakseen ommellaan pitsejä ja paljetteja paikalleen. Ei se noinkaan mene. Meillä tehdään hommia tiukkaan tahtiin, päivät välillä venyvät pikkutunneille, ja välillä taas otetaan vähän rennommin, kun työtilanne sen sallii. Juuri tuo oma (työ)hyvinvointi on sen verran tärkeää, että ylibuukkausta ei tule (enää) harrastettua. Oletettavasti ollaan täällä vain kerran, joten vaikka kuinka siitä omasta työstäänkin nauttisi, vapaa-aikakin on varsin kova juttu.

 Uskaltaisin sanoa, että meillä molemmilla löytyy kokemusta siitä, kun ihanat projektit vievät mennessään, ja työlleen elää 24/7. Lopputuloksena on aivan järjettömän uupunut, ei osaa oikeastaan enää edes rentoutua ja rauhoittua, nauttia arjesta. Asiat tavataan oppia kantapään kautta, ja tiedän tarkalleen, mistä puhun: innokkaiden käsityöläisten pahimmasta vihollisesta. Kyllä, burn out on tullut koettua vuosia sitten. Been there, done that, didn´t like it. En voi suositella kenellekään. Reseptinä sen sijaan tarjoaisin kaukaa kiertämistä ja tilan huolekasta välttämistä. Tämän tulevan kesän jälkeen siis punnitaan, mikä kapasiteettimme oikeastaan onkaan, kuinka monta pukua kauteen voikaan mahtua ilman mahdollisuutta nauttia itse vehreydestä ja lämmöstä – muustakin kuin silitysraudan hehkusta. 

 

Ei näin. Mirjam, kipeänä töissä,  ja nokoset leikkuupöydän alla villakangaspakkaan kääriytyneenä.

Tilausryntäys kesän juhliin lämmittää kovasti, antaa aihetta olla ylpeitä itsestämme, siitä mitä teemme. Revelationsia perustaessa ajatus oli se, että enää ei aleta vähättelemään omia saavutuksia, yritetä edes miellyttää kaikkia ja rohkeasti tehdään omannäköisiä malleja rehellisenä omille innoittajille - niin omituisia kuin ne välillä voivatkin olla. Omia hengenlapsia ilman nöyristelyitä tai anteeksipyytelyitä keneltäkään. Varmasti aivan kaikilla iskee väliin epävarmuuden, epäilyksen hetkiä, mutta tällainen suosio on omiaan pyyhkimään mielestä kaikki pölyt pois. Kyllä tässä oikealla tiellä ollaan. Jee!

Moni haluaisi meiltä puvun, ja vielä harmillisen usealle olemme jo joutuneet toteamaan, ettemme enää ehdi. On tuntunut ikävältä, kun vastassa on huikeita tyyppejä mahtavien ideoidensa kanssa, eikä enää pystykään olemaan se unelmien toteuttaja vain typerän aikataulun, ehtimisen ja jaksamisen vuoksi. Ainakin minä jaksan innostua niin hurjasti jokaisesta asiakkaasta, kunkin omista suunnitelmista, että ihan rehellisesti olen harmitellut, etten olekaan voinut auttaa. Voihan rähmä. Mutta minkäs teet, paranee olla ajoissa liikenteessä! Komppailen Mirjamin usein käyttämään lausetta: Olen kiitollinen vielä vuosienkin jälkeen. Jep, ja ylpeän onnellinen!