Sain viime viikolla kuulla, että vanhassa opinahjossani Hämeen ammattikorkeakoulussa ei enää ensi vuonna ala tekstiililinjaa, ja se pysyy vain valinnaisena aineena muotoilun opiskelijoille. Kutojien jo Wetterhoffin peruskivien myötä aloittama perinne monien vuosikymmenien takaa uhkaa katketa. Opiskelijat ovat huolissaan omistakin opinnoistaan, eikä syyttä. Koska sama tapahtuu neuleen ja vaatetuksen opiskelijoille?
Hiljaista savustusta
On selvää, että opinahjoille on kustannustehokkaampaa käyttää vain yhden luennoitsijan palkka kuudellekymmenelle opiskelijalle luennoimaan, ja samaa reseptiä voidaan toistaa yhä uudestaan ja uudestaan sen kulumatta lainkaan. Käsityöala sen sijaan vaatii jatkuvasti isot tilat, useampia erikoistuneita opettajia, jotka ovat valmiita lähityöskentelyyn ja -ohjaukseen, sekä jatkuvasti päivitettävän konekannan. Ikivanhoilla teollisuuskoneilla saa kyllä lähtökuopat kaivettua, mutta kovin pitkälle niillä ei pötki. Tämän lisäksi tarvitaan tiloja niin visuaalisemman puolen opetuksiin; koneita, joillä pyörivät uusimmat grafiikka-, kuosittelu- ja suunnitteluohjelmat, lisenssit niihin, sekä kaiken maailman taideopinnot elävän mallin piirrustuksesta plastiseen muotoiluun. Kallistahan se on, ja vain kourallinen valmistuvista pystyy oikeasti sijoittumaan koulutuksensa mukaiseen ammattiin. Toisin kuten vaikkapa tradenomit. Ymmärrän vastainasettelun hyvin, jos se vedetään tähän tapaan kylmiksi numeroiksi, ja ynnätään viivan alle.
Kulttuuri- ja käsityöaloja ei kuitenkaan saisi käsitellä samanlaisina elementteinä kuin vaikkapa liiketaloutta. Jo pelkkä työnteko on aivan erilaista ihmisillä, jotka voivat pääasiassa istua vain tietokoneen ääreen ja näpytellä siinä päivät pääksytysteen. Käsityöläisten kuuluisi hanskata moninaisia käytännön toimia, koneita, laitteita, hallita erilaisten materiaalien käsittelyä ja lisäksi kyetä esittelemään visuaalisesti suunnitelmansa, ja sen kaiken opettelu vaatii vähän muuta kuin sen yhden luennoitsijan auditoriossa.
 |
| Jenni Saarisen harjoittelussa tehty taidonnäyte Auroran yllä. |
Surullinen fakta on toki se, ettei kaikille riitä alan töitä, vaikka olisivat kuinka lahjakkaita ja upeita osaajia. Mediassa on jo pitkään puhuttu heikoimmin työllistyvien, kulttuurialojen koulutuspaikkojen supistamisesta ja ajatus saa nyökyttelyä minunkin suunnastani. Tämä ei vain ole se oikea tapa. Uhkakuvissa vähitellen lakkautetaan oppilaitoksille heikoimmin tuottavat koulutuslinjat, ei pelkästään tiivistetä opetusta ja aloituspaikkoja.
Joku voi tässä kohtaa sanoa, että ammattikorkeistahan valmistuu suunnittelijoita, eikä tällöin niillä käytännön tiedoilla ja taidoilla ole niin suurta merkitystä. Joku toinenhan se valmiin tuotteen valmistaa. Mielestäni hyvä suunnittelija myös ymmärtää, miten vaate rakentuu, ja miten se toimii - kangistumatta kaavoihin. Surullinen faktahan on myös se, jonkunhan täytyy myös ne pukineet valmistaakin, ja tämänhetkisellä koulutustasolla- viitaten myös ammattikoulujen tarjontaan - valmistuvien osaamistaso ei ole kovinkaan hurrattava.
Käytäntö hukassa
Käytännön opetusta supistetaan ja karsitaan koko ajan. Tuntuu hirvittävältä, miten opiskelupuolella nuorille maalataan kuvia ruusuisesta tulevaisuudesta, mahdollisista uraputkista, kun todellisuus on paljon piikikkäämpi ja karikkoisempi. Samaan aikaan valmistuville pusketaan rehvakkaasti yrittäjyyden autuutta, joka aika harvan mentaliteetille, saati sitten kukkarolle, sopii. Vaateala on äärimmäisen harvoin mikään oikotie vauraaseen elämään.
Hämeen ammattikorkeakoulun ratkaisu jättää ensi vuonna tekstiililinja aloittamatta, saa todella surulliseksi. Omana vanhan opinahjona kuuluin vielä siihen onnelliseen opiskelijasukupolveen, jolla oli mahdollisuus saada opettaja tuekseen ja neuvomaan, kun siihen oli tarvetta. Saada sellaista katoavaa (perinne)osaamista ja tietoa, jota nykyopiskelijat eivät enää saa. Tämän ovat kaikki kyseisestä koulusta Revelationsilla työharjoittelua suorittavat opiskelijat vahvistaneet. Vaikka opettajat ovatkin huippuja, heillä on niin paljon töitä, ettei yksi ihminen ehdi mitenkään auttaa kaikkia tarpeiden mukaan. Liikaa opiskelijoita, liikaa projekteja ja liian tiukoille venytettyä henkilökuntaa.
Tällä hetkellä näyttää pelottavasti siltä, että sopiva harjoittelupaikka on se paikka, jolloin saadaan vankinta ammattillista pohjaa omille opiskeluille. Tämä sama pätee varsin pitkälle myös ammattikoulujen kohdalla. Maalaisjärkeni sanoo, että nyt ollaan menossa väärään suuntaan ja pahasti. Ei tämän näin tulisi mennä. Harjoittelijoita ohjatessa on monta kertaa tehnyt mieli huokaista syvään, kun tuntuu, ettei aivan perusasioitakaan ole aina käyty läpi niin perinpohjaisesti kuin on hyvä. Tietenkin varsinainen ammattitaito saadaan työn kautta, koulutus antaa sille pohjan, mutta pelkään monen olevan varsin kiikkerällä jalustalla valmistuessaan.
Wetterhof on aikoinaan ollut maineikas, huippuosaajia tuottava opinahjo, jonka pahin virhe oli liittoutua yhteen ammattikorkeakoulun kanssa. Nimi on jo kadotettu, mutta pinnan alta vielä enemmän. Se valtava tietotaito, jotka vanhat opettajat pitivät hallussaan, on jo melkein menetetty iäksi.
Taitaa olla yleinen ongelma perinteisillä käsityöaloilla. Itse opiskelin Outokummussa kivimieheksi (kunnon äijä olenkin joo...) ja siellä ongelmana oli se, että käytännöllisesti katsoen se verovaroilla toimiva koulu opetti kivenjalostuspuolella pelkkiä vuolukiven käsittelijöitä Juuan uunifirmoille. Siltä pohjalta oli kiva lähteä valmistumisen jälkeen eri suuntaan ja ruveta jalostamaan graniittia ympäristökiviksi, se kun on ihan toisenlaista hommaa kuin pehmeän vuolukiven veistely. Mutta 12 vuoden harjoittelun jälkeen homma alkaa olla pikkuhiljaa hanskassa :)
VastaaPoistaTyössä se varsinainen ammattitaito saavutetaan, mutta kyllä se saavutettaisiin helpommin, jos pääsisi aloittamaan tukevalta pohjalta. Kyllähän minä opin paljon koulussa, mutta todella paljon jäi opettamatta sellaisia perusjuttuja, jotka olisivat nopeuttaneet huomattavasti sitä varsinaista työssä oppimista.
Oma kokemus ammattikoulusta on juuri sellainen pintaraapaisu. Jos en olisi ommellut ennen sitä, niin en todennäköisesti olisi saanut irti puoliksikaan niin paljon kuin sain. Mulla oli onnena se, että vaikka meillä oli iso ryhmä, mun opettaja ehti neuvoa yksilöllisesti kaikkia, ja mua myös aiheeseen kuulumattomien asioiden kanssa (esim. paitajaksolla kun olin tehnyt kolme paitaa, sain tehdä itselleni luitettua juhlapukua ja ope auttoi ;)).
VastaaPoistaKorjausompeluiden tekeminen ja meidän MIrja on auttanut mua ihan hulluna kehittymään ompelijana. Ja tietysti se itse tekeminen. Mulla tosin onkin sitä kunnianhimoa ja on mahtavaa nähdä, että edelleen jokainen uusi tehty puku on parempi kuin edellinen. :)
Mielestäni tämä on askel oikeaan suuntaan. Tekstiilialan myötä olisi syytä myös lakkauttaa vaatetus- ja keramiikka-alan koulutus Suomessa. Ylipäätänsä kulttuurialaa pitäisi karsia Reippaalla kädellä. Ai miksikö ja mitäkö minä olen asiasta sanomaan?
VastaaPoistaOlen AMK-artenomi. Neljä hikistä vuotta ahkeroin koulussa intohimoisesti. Tein paljon ja enemmänkin kehittyääkseni omalla osa-alueellani asiantuntevaksi ammattilaiseksi. En juhlinut, remunnut tai laiskotellut. Ja kyllä, kehityinkin ammattilaiseksi ja olen todella kiitollinen kaikesta siitä tuesta ja opista, jonka koulustani sain.
Valitettava totuus kuitenkin on se, että moni kulttuurialan huippuammattilainenkaan ei pärjää Suomessa. Koulutusta vastaavaa vakaata työtä ja toimeentuloa ei yksinkertaisesti ole mahdollista saada. Koska yliopistot, ammattikorkeakoulut ja ammattikoulut kouluttavat työelämän tarpeisiin (=ammattiin), olisi näissä opinahjoissa opetettava vain aloja, jotka todella mahdollistavat ko. ammatin harjoittamisen Suomessa. Kaikki muu on resurssien tuhlausta. Kulttuurialaa olisi syytä opiskella ainoastaan harrastukseksi. Käsityöalojen koulutuksesta olisi pitänyt luopua jo kauan sitten, Neuvostoliiton romahdettua, ja viimeistäänkin globalisaation vyöryessä Suomeen. Asiaa voi ajatella näinkin: miksi ihmeessä kouluttaa lisää ammattilaisia, kun entisetkään eivät ole työllistyneet aloilleen.
Nyt kun itse opiskelen jälleen, ns. järkevämpää alaa, en voi olla ajattelematta Suomen koulutuspolitiikan vääryyksiä. Koen, että joudun tekemään tuplasti montaa muuta ihmistä enemmän töitä, jotta pääsen ns. samalle viivalle ikätovereitteni kanssa. Taloudellisesti olen menettänyt ainakin neljä palkallista vuotta. Kokemuksien kannalta ja taidoiltani olen tietysti rikas, mutta se ei luo taloudellista turvaa. Haluan, että mahdolliset tulevat lapseni eivät kärsi minun valinnoistani. Tutkimusten valossa tiedämme, että vanhempien köyhyys vaikuttaa lapsenkin tulevaisuuteen.
Kuten totesin, koen olevani lahjakas omalla kulttuurialallani, ja ajatuksissa on vuosia kytenyt yrittäjyyshaaveita. Kuitenkin olen läheltä nähnyt konkreettisia oikeita talouslukuja kulttuurialan osaajilta ja tiedän, että tie on erittäin raskas ja kivinen. Siksi kulttuurialan yrittäjyyttä ajatellessa realistinen vaihtoehto on lähinnä muun alan päivätyön ohella tapahtuva harrastajamainen pienimuotoinen yrittäjyys, josta saa iloa ja sivutuottoa. Keskitasoisen elannon ansaitseminen onnistuu vain harvoilta. Kansantaloudellisesti kulttuurialan tekohengittäminen on täysin järjetöntä.
Olen vahvasti sitä mieltä, että ihminen taipuu moneen. Alaa, jota nykyisin opiskelen, voisi luonnehtia melkeinpä aiemman alani vastakohdaksi. Se ON todellakin hieman ikävää ja tylsää. Mutta se tuo elannon. Ja kyllä, todellakin pystyin taipumaan tämänkin alan vaatimuksiin. Nykyisten aikojen suuri ongelma on se, että ihmiset ovat tottuneet liikaa saamaan mitä kaikkea mitä he haluavat. Mutta kun kulttuuriala ja kunnollisen elannon ansaitseminen eivät sovi yhteen. Sen moni tajuaa, mutta ei silti kuitenkaan ymmärrä. Vaihtoehtoja on liikaa, Suomen sosiaalipolitiikka takaa perusturvan työtäkin tekemättömille, media vääristää elämää ja päätöksiä tekevät nuoret ovat monesti kypsymättömiä ja kokemattomia tekemään loppuelämäänsä vaikuttavia päätöksiä.
Kivuliastahan se on tietysti opettajille ja muille sidosryhmille, se kulttuurialan koulutuksen heikentäminen. Mutta ajattele, elvyttämisen lopettaminen on kuitenkin kokonaisuuden kannalta paljon kivuttomampaa nyt kuin vielä myöhemmin tulevaisuudessa.
Kommentointi tulee pahasti jälkikäteen, mutta kiitos kaikille keskusteluun osallisuneille, ja mielipiteensä antaneille. Hyviä ajatuksia kaikilla, mutta anonyymin pitkään ja perusteltuun kirjoitukseen minun on vielä puututtava.
VastaaPoistaYmmärrän, että olet pettynyt työllistymiseen tällä alalla, ja että koulutus, johon panostit, tuntuu nyt ajan hukkaukselta. Itse uskon, ettei mikään koulutus mene koskaan hukkaan - niille tulee ennemmin tai myöhemmin yllättäviäkin käyttötarkoituksia.
Mietin pitkään, miten tähän vastaisin, koska tämä kommentti tuntui olevan sellainen ärtymyksen purkaus, johon on vähän vaikea tarttua. Perusteluistasi huolimatta en lähtisi tekemään niin radikaalia muutosta kuin lakkauttamatta kulttuurialoja noin kylmästi. Sen sijaan jo hakijoille ja opiskeleville tulisi tehdä selväksi se, mikä työllisyystilanne todellisuudessa on, eikä maalata pilvilinnoja hehkeästä tulevaisuudesta. Yrittäjyys on harvoja mahdollisuuksia saada oma kädenjälki tosiaan esiin, ja jo sen vuoksi yrittäjyyttä tulisi tuoda esiin jo opiskeluissa, valmentaa sen mahdollisuuden järkevään toteuttamiseen. Samoin koulutuspaikkojen supistaminen olisi realistista. Mitä sitten tapahtuisi, jos yhtäkkiä näiden alojen koulutus lopettaisiinkin? Ihmisten kiinnostus käsillä tekemiseen ei katoa mihinkään, ja voisin uskoa monen hakeutuvan entistä voimakkaammin kansanopistojen ja yksityisten oppilaitosten pariin.
Myöskään kaikille raha ei ole työnteon tärkeimpiä arvoja. Olen siinä aivan samaa mieltä kanssasi, ihminen taipuu moneen. Esimerkiksi itselleni on huomattavasti oleellisempaa, että saan ja pystyn tekemään sitä, mitä rakastan kuin se, kuinka moninumeroinen summa palkkapussissani on kuun lopussa. Kyllä, ala on heikosti palkattua, eikä yrittäjänäkään voida puhua mistään kullan takomisesta edes todella hyvällä hetkellä, mutta ainakin minä olen onnellinen näin. Olin aikoinaan kohtuullisen hyvin palkatussa sisäänostotyössä, ja olotila oli kertakaikkisen surkea jatkuvasti. Viivan alle jäävä summa tipahti huomattavasti sen jälkeen, kun alkoi yrittäjäksi, mutta ei ole siitä huolimatta tarvinnut katua hetkeäkään. Se, mikä on kunnollinen toimeentulo, riippunee kunkin henkilön omasta katsantokannasta.
Vaikka itse petyit alaan, minun on vaikea ymmärtää, miksi haluaisit viedä muilta pois mahdollisuuden toteuttaa omat toiveensa ja tulevaisuutensa lakkauttamalla nämä alat kokonaan. Arvostan kuitenkin rohkeuttasi tuoda kärkevät ja erimieliset ajatuksesi esiin. Kiitos!