Sneak peek ja sutinaa kotikulmilla

Mirjam fiilistelikin viime viikolla erään asiakkaan tulevista hääjuhlista Kreikan saaristossa. Isken oman korteni kekoon samoihin juhliin kaason puvun tiimoilta. Niin, emme me pelkästään morsiuspukuihin rajoitu, ja tällä kertaa häiden tärkeät avainhenkilöt saavat pukunsa saman katon alta. Koska juhlia ei ole vielä juhlittu, menen myös sneak peekin myötämainingeissa, annan pienen vilkaisun syvän siniseen juhlapukuun.

Kreikan meri, meri Kreikan

Sekä morsian että kaaso olivat iskeneet silmänsä Revelationsin tyyliin jo toissavuonna vieraillessaan Lahden häämessuilla, joissa olimme oikeastaan morsiuspukunäytöksessä mukana. Ihanasti bailaavat mallitytöt upeissa puvuissaan olivat jääneet lähtemättömästi mieleen, ja kun omat juhlat sitten lähestyivät, saimme soiton pukutarpeista. Neidoilla kävi tuuri, sillä he olivat viimeiset kesän asiakkaat, jotka uskalsimme ottaa vielä vastaan. Kiireestä en viitsi enää mainita mitään, viimeiset blogaukset ovat olleet täynnä mainintoja siitä, joten mitäpä turhaan tiedettyä faktaa enää toistelemaan.

Näyttää rennolta, mutta taas on saanut pipertää

Koskapa tulevat juhlat sinne antiikin maailman maisemiin sijoittuivat, pääsin taas fiilistelemään ideaosastolla oikein urakalla. Joskus teiniaikoina olin niin hurahtanut juuri tämän alueen mytologiaan, että osasin jumaluuksien sukutaulutkin ulkoa. Turhan tiedon muistini ei kuitenkaan ole aivan näin spesifejä tietoja säilyttänyt ajan heittäessä lisää mielenkiintoisuuksia sinne yliskammarin perukoille. Meri-ihminen sisälläni kuitenkin kiljui riemusta, kun väriksi valikoitui syvä merensininen tavallisesti mustissa viihtyvän Aijan ylle. Kreikan meri, syvä sinisyys, ja laskeutuvat materiaalit. Jeee! Kreikkalainen jumalatar vain odotti pääsyään vapaaksi. Jollei jumalatar, niin ainakin nymfi!

 Materiaalina mahtavasti laskeutuva kreppi, joka ei ole liian siloiteltu, ja jossa vielä on mukavasti rustiikkista särmää. Nyt on aika pitkään tullut työstettyä satiineja ja sifonkeja, joten kreppi on ollut tervetullutta vaihtelua rutiiniin, ja niin kovin kovin mukavaa käsitellä. Sanokaa minun sanoneen, tämän jälkeen saattaa pukata enemmänkin kreppipukuja, kun se kiehtoo itseä kovasti - ja aika moni putiikkiin poikennut onkin kaipaillut jotain muuta, jotain rustiikkisempaa pintaa sileiden satiinien ja kahisevien taftien rinnalle, jotakin raskaammin laskeutuvaa kuin sifonki tai tylli. Jos minulta kysytään, ja minähän avaan suuni pyytämättäkin, niin sopiva vastaus voisi piillä vaikkapa juuri tällä kohtaa.

Olkapään laskostusta. Ihana, ihana pintatekstuuri!

 Oli jo puhe, että puvussa voisi myöhemminkin mennä toisiinkin juhliin, vaikkapa yöelämään. Se sopi loistavasti. Minua aina vähän tökkii se, että ihania pukuja käytetään vain yhtenä päivänä ja sen jälkeen ne tuntuvat aika usein saavan kaappituomion, josta niitä harvakseltaan kaivetaan vain pieneksi hetkeksi ihasteltavaksi, ja sen jälkeen palautetaan takaisin nurkkaan. Tykkään ajatuksesta, että erityisesti mittojen mukaan tehdyllä vaatteella on pidempikin elämä.

Väriä elämään

Olen ollut aiemmin sangen vaitonainen omista kotikuulumisistani siinä, missä Mirjam on hehkutellut uusia laminaattilattioitaan ja seinien maalailuaan. No, nyt olen itsekin keskellä vastaavaa ruljanssia, joten se vapaa-aika, mikä töiltä jää, menee arvattavasti tähän suuntaan. Eräs tuttavani naureskelikin jo, että remontoivista pukusuunnittelijoista saisi makoisan tosi-TV:n. Välillä maalataan seiniä, sitten syödään pullaa ja jatketaan laminaatin kanssa 60-luvun tyttöbändien laulaessa taustakannustuksia. Voin ylpeänä todeta, että meillä ei mene sormi suuhun, eikä peukalokaan sijaitse keskellä kämmentä. Girl Power!

Kevät on kääntynyt valoisampaa, vähälumisempaan ja vihreämpään suuntaan rinta rinnan armottoman maalaus- ja hiomistyön rinnalla. Kirjatoukan kuusikymmentä hyllymetriä Lundia-hyllyä sai karistaa ensin lakat pinnastaan perinteisesti käsin hinkkaamalla ilman apukoneita, (au, keuhkoni mun!) ja sen jälkeen tylsä männynsävy sai muuttua uutuuttaan hohtavaksi tummansuklaanruskeaksi. Jos olisin ajoissa tajunnut, miten valtava operaatio tästä olisi tulossa, olisin todennäköisesti miettinyt asiaa toiseenkin kertaan. No, lopputulos näyttää hienolta! Useampi seinä koreilee maitokahvin sävyissä ja koska värit ovat pop, yksi seinä sai punajuurimaisen, violetinpunaisen pinnan. Onkohan hieman nälkä, kun kuvaan kaikkia värejä ruokien mukaan?

...ja vielä puolet tekemättä. Puh.

Kieltämättä, nyt kun katselee täällä ympärilleen, niin kummasti alkaa näyttää mukavan mummoisalta. Ei vain sen vuoksi, että tässä edesmenneen mummoni kalustus on epäilyttävästi lähtenyt valumaan tähän suuntaan, vaan sen vuoksi, että visuaalinen silmäni lepää vanhoissa kalusteissa ja rumankauniissa patinaa saaneissa ja rustiikkisissa esineissä. Putiikillakin harvakseltaan näyttäytyvä karvainen apulaiseni sopii nykyisen sisustuksen väreihin niin hienosti, että tekisi melkein mieli lainata Tikkurilan maalitehtaan tunnetuksi tekemää lausahdusta: siitä se ajatus sitten lähti!

 

Kamera on maailman epäilyttävin juttu

Ihanista vanhoista esineistä on sen verran pakko hehkutella, että myös takorautajalkainen, täysin toimintakuntoinen Singer muutti luokseni. Se saa uuden elämän tietokonepöytänä, mutta se ei ollut jutun pointti. Pedantti äidinäitini on pitänyt vanhuksesta niin hyvää huolta, että sivulaatikosta löytyi alkuperäinen, nuhjainen pahvilaatikko, joka sisälsi kaikki paininjalat ja muut mahdolliset vaihto-osat hopeaa hohkaavina, sekä pieni huolto-ja käyttöohjeistuskirjanen. Siitä tuli selville myöskin vuosiluku; 1927. Aikamoinen aarre! Jos yhteiskunta suistuu kaaokseen, sähkönjakelu loppuu tai zombiet iskevät, meikäläinen voi edelleen jatkaa tällä kaunottarella työtä!

1927