Elämyksiä hyvässä ja pahassa

Tällä viikolla ette saa pukukuulumisia, ähäkutti. Sen sijaan saatte tiivistetyn viikkoraportin ja vähän erilaista näkökulmaa putiikin arkeen, iloihin, harmituksiin ja elämyksiin. Mirjam huokaisikin jossain välissä, ettei tämä viikko lopu ikinä - ja siltä se joinain päivinä tuntuikin.

Liikettä naapurustossa

Pääsimme aitiopaikalle seuraamaan, kuinka 1800-luvun arvokas vanha puutalo suoraan putiikkia vastapäätä siirrettiin paikaltaan kokonaisena. Kyllä, aivan yhtenä palana. Olin havainnut jo aiemmin ikkunalasien poiston, mutta harmitellut mielessäni, miksi vanhaa hienoa arkkitehtuuria ei kunnioiteta tai haluta säilyttää. En ollut sitten seurannut paikallisuutisia kovinkaan paljon, sillä tieto talon siirtämisestä tuli iloisena yllätyksenä.

Yritettiin olla kyllä auki, mutta...

Havaitsimme kadun olevan suljettu - ilmankos oli ollut hiljaista koko päivän! Katu täynnään hurjankokoisia nostolaitteita, lavoja ja joka suuntaan hyöriviä työmiehiä. Vähemmästäkin käsityöläinen hämmentyy. Kokonaista työpäivää ei voi uhrata tuijottaakseen, kuinka talovanhukseen kiinnitetään kettinkejä ja metallipalkkeja, mutta kävimme välillä kuikkimassa, josko talo olisi nousussa. 

Siinä kohtaa, kun rako sokkelin ja hirsirakenteiden välissä alkoi suureta, liimasimme pahaa-aavistamattomien työmiesten kiusaksi kärsämme (ja kameran) ikkunaan kiinni. Kauaa siinäkään ei kehdannut olla, joten välissä oli pakko vaihtaa näyteikkunan somistukset ja samalla seurata jännityksellä, miten rakennus nousi sijoiltaan moottoroidulle lavalle ja huristi uusille asuinsijoille. Vasta jokusta tuntia myöhemmin tajusi, miten mahtavalla sijainnilla oltiin seuraamassa valtakunnallisen uutiskynnyksen ylittänyttä tapahtumaa. Ja ihan omasta näyteikkunasta! Olkaa hyvät, kuvakavalkadi, jota ette nähneet uutisissa!

 

Sinne meni! Vähän jäi tyhjä fiilis tämän jälkeen.

 

Pisaroita silmäkulmassa ja lattianrajassa

Kulunut viikko sisälsi paljon muutakin draamaa kuin asuinrakennusten katoamista katukuvasta. Silityskeskuksemme päätti kehittää höyryn sijasta ongelmia kenties kesän kiireisimmälle viikolle, ja alkoi vuotaa. Asiantilaan havahduttiin vasta ensimmäistä vastoinkäymisen jälkeen, kun epämääräinen "tip tip" -ääni tosissaan kantautui korvakäytäviin. Vettä oli jo valunut desikaupalla, kastellut liian lähellä olleet mainosjulisteet, yhden kaavarullan ja paljon muuta, jonka kuivaaminen ei ollut ihan noin vain tehty.

Sähkö ja vesi eivät ole klassisesti kovin hyviä ystäviä keskenään, joten virrat pois päältä ja soittoa toimittajalle. Saimme heti seuraavaksi aamuksi uudet tiivisteet, mutta siihen loppuikin tekninen osaamisemme, ja mekaanikko oli huudettava hätiin. Valitettavasti luottomiehemme oli messuilla, ja saapui vasta loppuviikosta apuun, pelasti meidät hädästä. Ateljee ilman kunnolla toimivaa silitysmahdollisuutta ei ole oikein mistään kotoisin.

Kirsikkana epäonnen kakussa kerrottakoon, että kun olimme pakkaamassa erään häälehden kuvauksiin lähdössä olevia pukuja, Mirjam poltti hätäapukeinona käyttämällämme kotiraudalla herkkään Grace-pukuun reiän. Voitte kuvitella, että ateljeessa lensi kohtuullisen ärhäköitä ärräpäitä tämän jälkeen. Ammattilaisten ei koskaan pitäisi joutua tekemisiin kotikäyttöisten koneiden kanssa, lopputuloksena on vain suunnatonta ketutusta ja itkua.

Melkein teki mieli pusuttaa mekaanikkoa poskelle, kun saimme kantaa kömpelön, liian äkäisesti lämpiävän ja huonosti kankaalla liikkuvan kotihirviön takaisin komeroonsa häpeämään, ja laittaa vanhan rakkaan luotettavan(?) takaisin käyntiin, puhkumaan paineella höyryä. Loppu hyvin, kaikki hyvin?

Tekemisen meininkiä

Tällä hetkellä kirjoitan tätä tekstiä silmät lupsuen. Suurimmat stressihäröilyt ovat nyt ohi, ja tämän viikon jälkeen saa rauhoittua tekemään töitä normaalirytmissä ilman suuria pelkoja ylitöistä ja töiden täyttämistä öistä. Kroppa sanoo jo, että nyt täytyy hiljentää tahtia, ja ajattelin kuunnella sen tarpeita ja mennä ajoissa nukkumaan. Jes, kyllä tästä selvitään!

Perjantaina oli juhannushäiden pyörähdyksiin tarkoitettu hääpuku viimeistelyn alla, ja suoraan sanottuna voimat olivat kohtuullisen vähissä, enkä millään ollut jaksaa. Mirjam ratkaisi tilanteen kaivamalla klassisen tsemppausbiisien äidin ja isän, Rocky IV:n soundtrackin, jota minun oli määrä kuunnella, kunnes saisin homman valmiiksi. Kuten Mirjam aiemmin kirjoittikin vuosikatsauksessaan, selviytyminen vaatii joskus äärimmäisiä tekoja!

Ensireaktion, armottoman naurukohtauksen jälkeen nepparit ommeltuivat kumman tehokkaasti paikalleen ja pää pysyi skarppina urakan loppuun asti. Levy piti kuunnella kolmasti läpi, ja kuinka ollakaan, viimeinen tikki sutkahti paikalleen samaan aikaan kuin Survivorin Eye of Tigerin loppusoinnut kajahtivat ilmaan. Voin rehellisesti sanoa, että silloin oli aikamoisen voittajaolo!

Vastaavan tsemppauksen myötä toivottelen kaikille myös hyvää Juhannusta! Rentoudutaan, juhlistetaan kesää, huiskitaan hyttysiä ja viihdytään omien läheisten kanssa!