Juhlimista pitkällä tähtäimellä

Lämpömittari näyttää hellelukemia jo heti heräämisestä asti. 25 astetta jo tässä vaiheessa, huh! Vähän hirvittää jo, millaisia lukuja ateljeen puolella näkyy. Aurinko on paistanut niin innolla viime päivät, että on vaikea uskoa, että vasta on siirrytty kesäkuun puolelle. Nyt olemme taas muutaman viikon kertoilleet niin innolla puvuista, että minäkin voisin jälleen rupatella vähän muista asioista. Nyt on sattunut niin mukavia juttuja, että eihän näitä voi olla jakamatta.

Kivääri tanassa

Kansanedustaja Timo Heinonen järjesti taatusti erilaisen naistenillan Lopella. Mikä siitä teki niin erilaisen? Useimmiten naisille tarkoitetut tapahtumat ovat muotia pullollaan, kaikenlaista hyvänmielen hömppää sitä puolta lainkaan väheksymättä. Tällä kertaa kolmisenkymmentä naista kokoontui Lopen ampumaradalle tutustumaan metsästykseen ja ampumiseen harrastuksena.

Täytyy oikein kohottaa olematonta hattuani idean kunniaksi. Todellakin erilaista, huippuhauskaa toimintaa naisille, ja samalla tuli varmasti tuuletettua monien pääkoppaa ampuma- ja metsästysharrastamisen ennakkoluuloista positiivisempaan ja vastuullisempaan suuntaan. Turvallisuuteen kiinnitettiin erityisen tarkkaa huomiota, ja tuskin kukaan lähti illasta kotiin siinä luulossa, että tällaisesta toiminnasta olisi yhteiskunnalle mitään harmia, päinvastoin.

Tyylistä tinkimättä! Korot eivät jää ampumaradallakaan jaloista.

Ampuminen oli todella hauskaa, vaikka seuraavan aamun muistona oikea olkapääni oli edelleenkin aivan turta ja aika mukavankokoista mustelmaa täynnä. Sen siitä saa, kun ei osaa heti varoa kiväärin potkaisua. Heti rokotetaan, mutta vahinko ehti jo tapahtua. Silmälasit vähän haittasivat tähtäämistä, joten rivien välistä voi lukea, etten ollut ihan mestariampuja. Sen sijaan valokuvaaja Mikaela Löfroth osoitti heti sellaista lahjakkuutta, että ei voinut kuin seurata silmät suurina sitä, miten hienosti ja tarkasti maaliin osuttiin. No, eikös kamerallakin tähtäillä samaan malliin? Aika hyvä pätkäisy yhteen työviikkoon!

Ylpeänä äitinä valmistujaisissa

Kuun vaihteessa valmistui hurja määrä uusia ammattilaisia, ja näiden joukkoon  mahtui lahjakkaat harjoittelijamme Jenni Väisänen ja Hanna Talsi, sekä myös Mirjam kukitettiin valmistumisen kunniaksi. Mirjamhan ei ole perinteisen koulumuotoisen opiskelun suurin ystävä, ja tämä seikka onkin sitten venyttänyt opiskelua. Saataisiinkohan seuraavaksi se ammattikorkeatutkintokin loppuun? Nyt se kuitenkin on ohi, ja ylpeänä istuin koulutuskeskus Tavastian todistustenjaossa perjantaina. Tuntuu huimalta tietää olleensa luotsaamassa tulevia ammattilaisia eteenpäin, kohti valmistumista ja valmiina kohtaamaan työelämän haasteet.

"Äiti, kato!" Hymy herkässä.

Korkokengät sanoo STOMP STOMP

Valmistumisia seuratessa sain varsin laajan katselmuksen nuorten naisten juhlamuotimakuun ja myöhemmin käsitykseni vahvistui katsellessani juhlijoita  poistuessani yöllisestä leffasta Helsingin keskustassa. Toinen toisiaan sievempiä neitokaisia kauniissa mekoissa, mutta voi itku, miten oli kokonaisuus pilattu ihan pienillä jutuilla. Ryhdistä kaikki ovat jo kuulleetkin ihan riittämiin, mutta paljon tekee jo se, että hartiat eivät olisi ihan lysyssä tai eteenpäin kääntyneinä.

Oikeastaan se, mihin eniten kiinnitin huomiota, olivat kengät. Olipas muuten makeita popoja, mutta kantajat eivät olleet ihan kenkiensä tasolla. Huippukorkeita korkoja, joissa ei osattukaan kävellä. Viisitoistasenttisillä piikkareilla harpottiin kuin tennareissa, ja kun korkeus ei ollut aivan hallussa, pelkäsin monen suorastaan kaatuvan todistustenjaossa. Otsikossa tuli mainittua myös se, millä voimakkuudella koroissa tuli käveltyä. Mistään kipittelystä ei voinut puhuakaan, huh. Tulee väkisinkin kukkahattutätifiilis, kun haluan sanoa, että kannattaisi kenties pysyä korkeuksissa, jotka pystyy itse vielä handlaamaan. Kömpelö eteneminen ei kaunista ketään. Sama pätee luonnollisesti muihinkin juhliin ja häihin. Kengät tilaisuuden, oman mukavuuden ja koronsietokyvyn mukaan. Eiköhän jokainen halua olla hyvällä tavalla näyttävä?

Kävelemisiin! ;)