Säänkestäviä ötököitä, damaskeja ja pientä viilausta.

Aloitin jo kokonaan toisen tekstin, mutta tämän aamun fiilikset olivat sen verran korkealla, että jaan ne mieluummin. Tuotekehittäjien erikoisammattitutkinnon ryhmäni on niin mahtavaa porukkaa, että vaikka viimeiset kontaktitunnit on käyty, yhteenhioutunut porukka tapaa koulutuksenkin ulkopuolella. Ihanaa! Esimerkiksi uudet nettisivumme lähtivät alulle Opiferumin Mattiin tutustumisen myötä,  ja ties mitä muuta jännittävää näiden ihmisten kanssa vielä tapahtuukaan.

Ilman herätyskelloa (klassinen akku loppu kännykästä, laturi hukassa - episodi) havahduin aivan oikeaan aikaan (IHME!) ehtiäkseni "vapaapäivän" aamuna Verkatehtaalle tutustumaan toisen kurssikaverini, biologian opettaja, rehtorin ja taiteilija Panu Villasen upouuteen galleriaan. Oli muuten aivan hirmuisen mukava avata aamu, kun ensimmäiseksi saa kasan halauksia mukavilta ihmisiltä. Tätä lisää!

Panulla on aika huikea konsepti käsissään. Kaikkitietävä (ainakin minun näkökulmastani) ja asiansa hauskasti humoristiseen viittaan pukeva biologi yhdistää tarinaksi tosielämän ötököitä, pörriäisiä ja muita ötömönkiäisiä, ja suurentaa mikroskooppiset otukset suuriksi, ja valaa ne sen jälkeen kolmiulotteisiksi reliefeiksi. En olisi ikinä kuvitellut jonkin hankajalkaisen tai levän olevan niin hurjan upea ilmestys seinällä.

Materiaalina on tina, jokaisen vuodenvaihteen ennustuksen ongelmajäte, joten herra hoitaa samalla hankalan aineksen kaatopaikkojen suojista parempaan muotoon - tilojen seinille. Minua ainakin kutkuttaa se, että kuvat esittelevät sellaista elämää, jota emme tavallisesti paljain silmin näe, sellaista, johon ympäristön muutokset vaikuttavat suuresti, ja samalla ne työstetään ekologisella otteella aineesta, josta voisi olla näillekin tyypeille enemmän kuin haittaa. Jokainen töihin käytetty gramma tinaa on poissa luonnosta.

Tiesitkö, että neidonkorennoilla on millin sadasosan vahvuinen vahakerros päällään? En minäkään ennen tätä päivää.

Villasen taidegalleria Valuvikoja avataan 21.11. ja sen jälkeen se on avoinna kaikille Hämeenlinnan Verkatehtaan kävijöille. Käykää ihmeessä katsomassa, nämä ovat todella makeita! Panun ötökkä- ja luontoteemaisia (taide)huomioita voi myös seurata facebookissa. Helsinkiläiset voivat sen sijaan ihailla näitä Tovissa, Lasipalatsilla.

Minä ja maestro, Panu Villanen.

Humbuugilla syksyn viimaa vastaan

Hameihmisenä kaipaan pitää sirompia pikkukenkiä niin pitkälle syksyyn kuin se suinkin on mahdollista. Usein vaikka laittaisi paksummatkin sukkikset jalkaan, silti viimaisat kelit tuntuvat säärissä. Sen lisäksi vielä tökkii, kun saa aina sisään tullessaan ruveta armottomaan kenkienvaihtosouviin, kun tuhdimmissa ulkokengissä sukat ovat auttamattomasti ongelmajätettä iltapäivään mennessä. Humbugi Asusteen Anni on ratkaissut tämänkin ongelman tuomalla historiaan jääneet damaskit takaisin.

Ah, niin kaunista ja viimeisteltyä jälkeä!

Damaskit ovat siis kevyempien kenkien päälle laitettavat säärykset, jotka saa näyttävästi napitettua pohkeen ulkosivusta. Kaunista, kätevää ja koristeellista. Nahkaiset damaskit pitävät kintun mukavasti lämpimänä ja tuulen kylmettävän vireen loitolla. Sitä paitsi ovat vielä tosi makean steampunkiset, toimii ainakin meikäläiseen! Meillä on näitä putiikilla kuvien vaaleina sävyinä morsiushenkeen, mutta halutessaan, niitä saa tilauksesta omien väritoiveiden mukaan.

Mistä tämä Humbugi Asuste on sitten kotoisin? Kyse on Tamperelaisesta yhden supernaisen firmasta, joka tekee nahkatuotteita; laukkuja, koruja, damaskeja. You name it. Nimi tulee siitä, että kyseessä on oikeastaan hyvän mielen humbuugia. Kaikki käytettävät nahat ovat kierrätysnahkoja, verhoilijoiden ja vastaavien ylijäämäpaloja, joten mikään otus ei ole menettänyt nahkaansa juuri näiden tuotteiden takia. Samoin ne ovat sellaista naisellista ja suloista tavaraa, jota ei välttämättä ihan juuri tarvitse, mutta ei voi olla ilmankaan sitä. Aiempina vuosina meillä oli Humbugilta tosi makeita pitsimäisiä nahkarannekkeita, joiden nahka oli alunperin kotoisin erään Moskovalaisen luksushotellin hissiverhoilusta. Vinkeää.

Pitsillä tai ilman, juuri oman maun mukaan.

Blogiparannuksia

Aina välillä pitää tehdä jonkinlaisia kasvonkohotuksia. ei auta vain jäädä tuleen makaamaan ja väittää, että kaikki on ok, eikä vanhalle, hyväksi havaitulle jutulle tarvitse tehdä mitään. Joten tarmonpuuskassa muutin blogin tunnisteet vähän laveampaan muotoon. Muutama asiakas oli manannutkin jo, että olemme tehneet nämä niin minimalistisesti, että vanhempaa mielitekstiä on jo vaikea löytää. Hupsista. Ei pitäisi olla enää ongelma. Kävin postaus postaukselta nuo läpi, ja parhaani mukaan merkitsin aihealueiden mukaan vanhatkin jutut. Huh, mikä homma.

Pari asiakasta on ihmetellyt, miksi emme ole nostaneet Sofi Oksaselle tehtyjä juttuja erikseen näkyvämmin esiin. Minusta se ei ole ollut tarpeen. Vaikka hän näkyykin otsikoissa, miellän hänet aivan samanlaiseksi asiakkaaksi kuin kenet tahansa toisenkin. Ainakin itsellä olisi hieman vaivaantunut olo nostaa yksi asiakas oikein jalustalle, ja voin kuvitella, ettei hänkään siitä erityisesti lämpenisi. Miltä sinusta tuntuu, onko tämä erikoinen ratkaisu, vai haluaisitko myöhemmin vielä pystyä nimellä palaamaan julkisuuden hahmojen pukuihin? Ovatko kaikki julkisuuden hahmot julkista omaisuutta vai saako heillä olla yksityisyyttä?